Istuskelen sohvalla ja ihmettelen miten loma voi olla jo puolessa välissä. Kulunut kevät tuntui raskaammalta ja stressaavammalta kuin koskaan. Liekö pitkittynyt erikoisaika rajoituksineen vihdoinkin saaneen yliotteen vai pelkkä työpaineko syynä. Vai molemmat, kuka tietää. Touko-kesä vaihteessa alkoi jo keho reagoimaan ja kokovartalo urtikaria otti...

Koronaa ja poikkeustilaa on nyt jatkunut pitkälti toista vuotta eikä loppua ole näkyvissä vuosiin, mikäli asiantuntijoihin on luottaminen. Rajoituksia on tullut ja mennyt, löysätty ja kiristetty. Mitkään rajoitukset eikä alituiseen muuttuva rokotussuojarajan siirtäminen tunnu olevan ratkaisuna. Tilanne elää koko ajan.

Viime aikojen somekeskusteluiden perusteella otsikon kysymys on aika relevantti. Viha sanana on kovin voimakas, en sitä itse mielelläni käytä kenestäkään enkä mistään. Varmaa on, että näinä päivinä nimeni kuuleminen aiheuttaa monessa negatiivisia viboja. Ei siinä mitään, täysin ymmärrettävää.

Kävin viime viikolla kuuliaisesti ottamassa rokotteen. Ennalta oli pieni kutina, että se ei menisi ihan strömsöössä. Kuinka oikeassa olinkaan. 20 minuuttia piikistä kun olin jo ajelemassa kotiin, alkoi nielussa tuntua hassulta. Kotiin päästyä saikin jo valuttaa vettä nieluun pikkunorona, sen verran oli umpeutunut. Onneksi tämä ongelma poistui...

Pitkääkin pidemmän odotuksen jälkeen jaettiin eilen ehdokasnumerot. Pakko myöntää, että vaalien siirtyminen oli kuin ilmapallon posautus. Hyvin alkanut nouseva innostus lopahti alkuunsa. Ilmat pois. Kesäkuu tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta.

Pappa kieltäytyi isoista prinikoista, koska koki tehneensä vain velvollisuutensa maatansa kohtaan-vihaten samalla ihmisten tappamista. Hän ei halunut siitä palkintoja muistuttamaan. Muistoprinikat olivatkin tiukasti rasiassa-ei koskaan takinliepeessä.

Illan jätelautakunnan kokouksesssa käsiteltiin ties kuinka monetta kertaa lietteenkuljetusjärjestelmää. Käytyäni läpi eduskunnan puheenvuoroja jätelain uudistuksesta, päätin ehdottaa asian pöydälle jättämistä kunnes eduskunta tekee asiasta päätöksen. Ehdotus sai riittävästi kannatusta(4-8), joten saimme taas viivytystä vaikeaan päätökseen.

Virkamiehillä on pitänyt vipinää. Kunta on rauhassa valmistellut aiesopimusta jätevesien johtamisesta Espoon Blominmäen jätevedenpuhdistamolle. Päivän Vihdin Uutiset kirjoittaakin tästä kattavasti. Sen mukaan aiesopimus pohjautuu virtaama-arvioon vuonna 2050 ja sen nähdään lähes tuplaantuvan tuossa ajassa? Että missä todellisuudessa kysyn minä, Jos...

Luoteis-Uusimaan verkkolehdessä julkaistiin 23.2. aivan mahtava Vihdin nuorisovaltuuston puheenjohtajan haastattelu. Upea nuori nainen, jonka minunkin on ilo ja kunnia tuntea pitkän ajan takaa. Mun oma alaikäinen bästis.