Hiljaiseloa ja pohdiskelua

27.07.2022

Istuskelen sohvalla ja ihmettelen miten loma voi olla jo puolessa välissä. Kulunut kevät tuntui raskaammalta ja stressaavammalta kuin koskaan. Liekö pitkittynyt erikoisaika rajoituksineen vihdoinkin saaneen yliotteen vai pelkkä työpaineko syynä. Vai molemmat, kuka tietää. Touko-kesä vaihteessa alkoi jo keho reagoimaan ja kokovartalo urtikaria otti vallan. Se on viheliäinen kaveri eikä siihen käsikauppalääkkeet juuri auta.  Kyseinen vaiva on ollut minulla nuoresta asti. Laukaisevia tekijöitä ovat kylmyys, kuumuus, allergiset ärsykkeet sekä henkinen ärsytys aka ketutus. Toisin sanoen saan sen suunnilleen mistä vain. Nyt se pirulainen pitkittyi. Viikkojen tuskailun ja turvotusten jälkeen sain lääkäriltä tukevan kortisonikuurin. Ikävä kyllä kortisoni ei minulle sovi, joten vietin viimeiset työpäivät hieman kuuppa sekaisin.  Ihottuma pitkälti rauhoittui, mutta jäljelle jäi outoja tuntemuksia. 

Loma siis alkoi lähes normaalissa tilassa. Ensimmäinen viikko alkoi aivan koomassa. Minulla ei ollut puhtia mihinkään, hyvä kun sängystä ylös pääsi. Vaivoin vääntäydyin Hiidenkirnu Festivaleille ja se oli hyvä se. Päivällä tuli nähtyä paljon tuttuja ja ystäviä, koko Vihti oli likkeellä-siltä se ainakin tuntui. Lauantain artistikattaus oli mitä parhain.  Iltaa myöden tunnelma oli huipussaan ja JVG:n astuessa lavalle yleisö oli jo ihan liekeissä.  Se tunne kun hypit rytmissä muun yleisän seassa, aah. Pitkästä aikaa tunsin olevani elossa ja ehkä sielu vähäsen palasi nuoruuteen. Kiitos United Festivals tästä mahdollisuudesta, odotan ensi  vuotta innolla!

Sitten seurasi pikainen kääntyminen Tampereella. Syksystä tulnee mamille kova paikka, koska esikoinen aikoo rakentaa ensimmäisen pesänsä mansesteriin. Miten tämä 20 vuotta on kulunut näin nopeasti, että pesä jo alkaa tyhjenemään. Onko ok ottaa uusi eläin korvaamaan tyhjiö? Toki se ei tulisi ovesta rytinällä, lonksuttelisi loputtomasti jääkaappia yöllä, laulelisi epävireisesti Erikaa tietsikalla...mutta jotain täytettä kuitenkin. Tytär on kovasti toivonut jo pidempään Chihua, mutta minua se on vähän epäilyttänyt noin rotuna.

 Pieni räkyttävä rotta, kissathan syövät sen.  

Mutta nyt kävi niin, että pihalla kävi tavarahaussa mukava rouva, jolla oli Chihu mukana. Sain pidellä sitä MYKKÄÄ pehmeää makkaraa ja totesin että hyvälle tuntuu. Nyt sitten tuskaisena selaan kenneleitä eikä ihan mutkattomalta näytä tämä eläimen hankinta. Hiljaa hyvää tulee.

Eikä tässä kaikki. Nyt opettelemme miehen kanssa reissaamaan kahdestaan. Ehkä meidän pitää mennä perinteisesti Gröna Lundin ravintolaan istumaan ja kuvittelemme, että lapset ovat laitejonossa, kauanko voi huijata itseään?  Uuden edessä olemme, se on varmaa. Pitää taas opetella olemaan kahdestaan.  Aika monet tutut kriiseilevät tämän saman asian kanssa.  Jotkut ottavat tämän muutoksen ihan kitollisena vastaan, mutta itse vähän kammoan edessä olevaa hiljaisuutta. Onneksi olen tietääkseni ollut siedettävä äiti, joten kaiketi lapset tulevat joskus kylään jos ehtivät.

Loma on nyt puolessa. Kaikennäköistä on saatu aikaiseksi, mutta se oma päässä oleva lista ei ole lyhentynyt yhtäään. Kaikki ne pikku jutut jotka olen työvuoden aikana siirtänyt kesälomalla tehtäväksi.  Voi olla, että jäävätkin tekemättä. Yritän olla itselleni armollinen, kunhan saisin edes koottua itseni uutta työvuotta varten.